Teatteritoiminnan linjan päättötyö
Huhtikuussa Kauniaisissa oli mahdollista nähdä kahden viime vuosisadan merkittävimpiin kuuluvan dramaatikon tuotantoa, kun Työväen Akatemian teatteritoiminnan linjan päättötyöt saivat ensi-iltansa pääsiäisen jälkeen. Bernarda Alban taloa ja Kaikki vorot eivät tule varkaisiin –farssia esittiin vuoropäivinä 12. – 21.4 välisenä aikana Työväen Akatemian Aivoriihessä.
Molemmat näytelmät ohjasi linjan vastaava opettaja, teatteriohjaaja Risto Ruottunen. ”Meillä on ollut työntäyteinen, mutta hauska kevät. Yhteishenki teatteritoiminnan linjalla on ihan mahtava. Jokainen tosiaan panostaa opintoihinsa, ja uskon että se kyllä näkyy myös päättötöissä. Tulossa on hyvää, ajatuksia herättävää teatteria!” Ruottunen vakuuttaa.Espanjalaisen Federico García Lorcan tunnetuimpiin näytelmiin kuuluva Bernarda Alban talo kertoo äitinsä tyrannisoimien tytärten rakkaudennälkäisestä rimpuilusta.
”Suruajan kahdeksana vuonna ei tähän taloon saa tulla tuulenhenkäystäkään kadulta. Meidän ajatuksissamme on nyt ovet ja ikkunat muurattu tiilillä umpeen. Niin oli minun isäni ja isoisäni talossa tapana”, sanoo näytelmän Bernarda tyttärilleen. Mutta se, mikä onnistuu vanhemmalle naiselle, ei riitä nuoremmille.
Kun kylän komein nuorukainen Pepe el Romano pysähtyy Bernarda Alban talon ikkunaan, saa keskinäinen kateus sysätä syrjään sisarrakkauden. Tukahduttavan kuumana kesäyönä tapahtumat sitten saavuttavat traagisen lakipisteensä, josta paluuta entiseen ei ole. Runollinen, rakkautta ja kärsimystä yhdistävä draama tarjoaa useita haastavia naisrooleja, joihin teatteritoiminnan linjan opiskelijat heittäytyivät täysin rinnoin.
|
Bernarda Alban talo , La Poncia ja tyttäret |
Bernarda Alban talo , äiti ja tyttäret |
Bernarda Alban talo, Eveliina ja Sari |
Bernarda Alban talo, Veera ja Ilona |