Kansainvälisen linjan projekti keväällä 2007
<  Alkuun


 

Jyrki Vesa 

Mainetta ja mammonaa maailmalta
Atanas Talevski,  free-lance valokuvaaja Makedoniasta

 

Ränsistyneen puuoven takaa paljastuu valkoiseksi maalattu galleria. Valokuvaaja Anatoli Talevski

pyytää astumaan peremmälle valkoiseksi maalattuun huoneeseen, jonka seinät ovat täynnä Makedonialaista elämänmenoa. Talevski on pitänyt näyttelyitä eri puolella maailmaa. Viime vuonna miehen kuvia oli esillä Suomessakin, Keuruulla. Ensi vuonna näyttelypaikkoja ovat ainakin Belgrad, Santa Fe ja Pariisi.

Talevski käyttää usein kehyksinä ikkunanpokia ja kahden
tai useamman kuvan kokonaisuuksia.

 

Valokuvaaminen antaa Talevskille syyn kiertää ympäri maailmaa. Viimeisimmän matkan kohde oli Santa Fe, New Mexico. Vaikka Talevski kuvaa eri puolilla maailmaa, Yhdysvallat kiinnostaa tällä hetkellä eniten. Ilman kameraa matkustaminen on Atanasille mahdoton ajatus. Miksi matkustaa, jos ei voi jakaa kokemuksiaan muiden kanssa?

- Vaikka esimerkiksi Intiassa oli paljon nähtävää, se ei ole kannaltani hyvä näyttelypaikka. Yhdysvalloissa ja Ranskassa ihmiset ostavat kuviani näyttelyistä. Rahoitan niillä matkani ja elämäni Makedoniassa. Kuvaan samalla paikallista elämää ja pidän niistä kuvista näyttelyitä kotikaupungissani Ohridissa. Intiassa ei kuviani osteta, joten näyttelyt siellä eivät kannata, Atanas summaa.

Pienissä paikoissa ihmiset ovat avoimempia. Kuvaaja pelkää isoja ruuhkaisia kaupunkeja. Bombaystä riitti lentokentän näkeminen eikä Atanas menisi New Yorkiin ilman seuralaista. Aasiassa suosikkikohteena oli Vietnam ja Ranskassa maan vieraanvarainen länsiosa. Suomalainen puhtaus ja vihreys miellyttivät Makedonian suurimman järven rannalla asuvaa Atanasia

- Rypsipelto ja mummonmökki, tulee vieläkin selvällä Suomen kielellä.

Makedoniassa Talevskin suosikkikohteena on maan itäosa. Sieltä löytyvät ikääntyvien ihmisten asuttamat, pikkuhiljaa katoavat maalaiskylät. Maisemakuvausta Talevski ei harrasta, joten Makedonian hienot vuoristot  jäävät muiden tallennettaviksi.

Galleriasta löytyy muutama kuva Suomestakin.  Rypsipeltoja, metsiä ja pari henkilökuvaa. Muutamia kuvia on myös Intiasta ja viimeiseltä matkalta Yhdysvaltoihin.

Atanas Talevski muutti Ohridiin seitsemäntoista vuotta sitten. Ensimmäiset vuodet kuluivat

paikallisen ortodoksikirkon palveluksessa opastaen turisteja. Sitten valokuvaus vei miehen kokonaan. Itseoppinut Talevski ei tiedä Makedoniassa yhtään valokuvausoppilaitosta.

- Olen kuullut että jotkut olisivat käyneet opiskelemassa kuvausta Sofiassa, Bulgariassa. En käy katsomassa muiden kuvia enkä lue valokuvausalan lehtiä. Makedoniastakaan en tiedä ketään muuta kuvaajaa. Minulle on annettu valokuvauksen lahja ylhäältäpäin, Atanas toteaa.

Talevskin kuvaustyyliä voisi kuvailla perinteiseksi. Kaikki kuvat on kuvattu vallitsevassa valossa.

Kuvauskalustona filmikamera, Nikon F-100 ja yksi objektiivi. Digirunko on tarkoitus hankkia seuraavalla Yhdysvaltain matkalla.

Studiossa Atanas ei kuvaa lainkaan. Galleriasta löytyy yksi alastonkuva, jonka valaistu ikkunasta tulevalla auringonvalolla.

- Kuvaan matkoillani suunnilleen yhden rullan viikossa. Se on rahakysymys. Filmi ja kehitys maksaa, joten mietin tarkkaan onko kuvalle käyttöä ennen kuin laukaisen. Uskon että digin kanssa tulen kuvaamaan paljon enemmän. Jos kuvaan ihmisiä otan yleensä yhden tai kaksi kuvaa, joskus harvoin jopa viisi. Rakennuksiin riittää yksi otos. Olin Yhdysvalloissa seuraamassa mielenosoitusta. Silloin totesin, että tilannekuvissa ei voi säästää filmiä, tai menettää juuri sen oikean hetken, toteaa Atanas. Katsekontaktia ei kuvissa yleensä ole. Atanasin mielestä kuvattavat ovat luonnollisempia, kun kuvaus tapahtuu vierestä seuraten. Missään kuvassa ei kuvattavaa ole ohjattu asennon tai valonsuunnan mukaan. Usein kuvattavat eivät edes huomaa kuvaajaa.

 

Kuvat kertovat katoavista pikkukylistä, joihin ei riitä nuoria jatkamaan
vanhempiensa vaatimatonta elämäntapaa.

 

Gallerian seinillä on paljon kuvapareja ja ikkunaraameihin kehystettyjä kuvia. Atanas haluaa kertoa kuvilla tarinoita. Kuvaparit voivat näyttää samantyyppisen kohteen eri valaistuksessa tai vuodenaikana. Useissa kuvissa on takana uskonnollista kerrontaa. Kuljetaan kohti valoa tai symbolisia ovi- tai ikkunaukkoja.

Valokuvia on galleriassa myynnissä sadoittain. Suurin osa 13x18 tai 20x30 printtejä. Vain muutamat ovat kehystettyjä. Pienten kuvien hinta on galleriassa 3,5 euroa ja isojen 15 euroa. Kauppa käy lähinnä turistiaikaan. Paikalliset eivät pidä valokuvia taiteena. Kotien seinille valokuvat eivät päädy.

Talevskin kuvia löytyy paikallisista kirjoista. Omakustanteisia postikortteja myydään Ohridissa. Oman valokuvateoksen tekeminen olisi liian työlästä, vaikka se on käynyt mielessä.

- Galleriasta ja näyttelyistä kuvien myynti on helpompaa. En pidä mitään arkistointijärjestelmää. Hyvistä kuvista teen printit myyntiin ja huonot negat heitän roskiin, Atanas kertoo

Talevski muutti Ohridiin Keski-Makedoniasta,Velesistä. Sähköteknikon koulutuksen saanut Atanas päätti tehdä elantonsa ulkomailta. Viidentoista vuoden ajan mies oli keväisin poimimassa viinirypäleitä Saksan viinitiloilla. Pätkätöitä Israelissa ja Lontoossa hotelleissa.

Kielitaito on maailmalla opittua. Ranskaa, Englantia ja Saksaa.

- Koulussa luin Venäjää ja Saksaa. Koulunkäynti ei kiinnostanut, joten niistä tunneista ei ollut paljoa hyötyä. Uuden kielen oppii parhaiten maassa asumalla, Talevski sanoo.

Muslimit asuvat enimmäkseen omissa kylissään maaseudulla. Ortodoksi Talevski kuvaa mieluiten Itä-Makedoniassa.

- Muslimikylien ja paikallisten Makedonialaisten välillä on satunnaisia erimielisyyksiä. Itä-osassa on vähemmän muslimeja ja ihmiset ovat sen vuoksi vieraanvaraisempia ja avoimempia. En ole heidän kanssaan tekemisissä. Täällä Ohridissa ei tietääkseni ole mitään rajoja muslimien ja muiden välillä.

Anatoli Talevski on, tai ainakin esittää olevansa täysin tietämätön politiikasta. Vuoden 2001 sotatila Pohjois-Makedonian muslimien ja armeijan välillä ei vaikuttanut Ohridiin mitenkään.

- En  katso televisiota enkä lue sanomalehtiä. En ole kiinnostunut muiden ihmisten asioista. Luultavasti sinä tiedät entisen Jugoslavian tilanteesta enemmän kuin minä, Talevski sanoo.

Sen verran kiinnostusta asiaan Talevskilla kuitenkin on, että piti viime vuonna Belgradissa valokuvanäyttelyn jonka nimi oli "Näyttely sodasta joka katosi"

 

Talevskin kuvat ovat hetkiä elämästä ilman kuvaajan vaikutusta kuvan sisältöön.

 

Makedoniasta ei ole helppoa saada matkustusviisumia ulkomaille. Atanas Talevskille se ei tuota ongelmia.

- Saan aina halutessani viisumin mihin tahansa. Viranomaiset tietävät, että teen kahdensuuntaista kulttuurityötä. Valokuvanäyttelyitä molemmista maista. Hain viimeksi kuuden viikon viisumia Yhdysvaltoihin, mutta antoivat kymmenen vuoden, Atanas Talevski nauraa.

 

Atanas Talevski

Kosta Abrash 19, Ohrid, Makedonia

+389(0)46254059

itv@mt.net.mk

 

 22.5.2007