Kansainvälisen linjan Serbia-projekti 2003
< Edellinen raportti	Seuraava >
Miten Serbia eurooppalaistetaan?
Serbia on viimeisin Euroopan, joka on siirtynyt demokratioiden joukkoon, niin kuin me asian, demokratian, yleensä ymmärrämme. Joku maa vielä puuttuu, vaikkapa Valko-Venäjä. Vaikuttaa siltä, että demokratian henki olisi Serbiassa päästetty pullosta, kun pääministeri Zoran Djindjic murhattiin. Teko oli liian häikäilemätön ja kohdistui koko serbialaiseen yhteiskuntaan niin, että sitä ei enää voitu ohittaa noin vain, vaan yhteiskunnan oli ryhdyttävä itsepuolustukseen ja ryhdistäytymiseen sen rakenteisiin pesiytynyttä korruptiota ja rikollisuutta vastaan. Serbia eristäytyi ja eristettiin muusta Euroopasta - ja maailmastakin - kun Slobodan Milosevic ryhtyi 1980-luvun lopulla elvyttämään Titon aikana tukahdutettua Suur-Serbia -projektia. Projekti oli lähinnä onnistumistaan syksyllä 1991, kun Slobolla oli efektiivisesti käytössään Jugoslavian presidenttineuvoston enemmistö Slovenian irtipäästämisen jälkeen: 4-3. Varsinaisen Serbian, Vojvodinan, Kosovon ja Montenegron äänet olivat Milosevicin taskussa, Kroatia, Bosnia ja Makedonia hannasivat vastaan. Mutta kun Slovenia oli päästetty irti Jugoslaviasta, ei ollut enää perustetta estää Kroatiaa lähtemästä omille teilleen. Ainoa peruste oli Jugoslavian armeija, JNA. Kroatia pani alivoimastaan huolimatta päättäväisesti hanttiin Milosevicille ja JNA:lle ja sai lopulta kansainvälisen yhteisön tunnustuksen itsenäistymiselleen. Ensimmäisenä sen tunnusti Saksa, vain vuotta aiemmin jälleenyhdistynyt Saksan liittotasavalta, jota johti ehkä suurimmassa voiman tunnossaan ollut kristillisdemokraatti Helmut Kohl. Jos joku halusi, saattoi tässä nähdä natsi-Saksan ja ustasha-Kroatian liiton uudelleen lämmittelyä. Ja kaikki suuntautumassa Serbiaa vastaan. Kroatian jälkeen lähti Makedonia. Siinä tilanteessa Bosnialla ei olut juuri muuta mahdollisuutta kuin seurata perässä. Bosnian väestöstä kuitenkin kolmasosa identifioitui serbeiksi, jotka eivät suinkaan halunneet luopua laajemmasta kansallisesta yhteydestään. He boikotoivat maassa järjestettyä kansanäänestystä itsenäisyydestä. Kaksi kolmattaosaa bosnialaisista kuitenkin oli muuta mieltä. Vaikea prosessi maan itsenäistymiseen tunnetaan. Olennaista on, että serbit ja Bosnian serbitasavalta on tässäkin yhteydessä määritelty erikseen. Serbialaisuus siis korostuu. Mikä Serbiassa on erityistä? Kun on Jugoslavian hajoamisprosessia ja Serbian uudelleensyntymistä seurannut ei voi olla kummastelematta, miten serbit hakevat politiikkansa motiiviperustaa vuosisatojen takaa. Myyttiseksi korotettu Kosovo Poljen taistelu 28.6.1389 on tullut jokaiselle tutuksi. Serbit ovat asettaneet itsensä eurooppalaisen kulttuurin puolustajiksi muslimeja, Ottomaani-imperiumia vastaan. Serbia alkoi saavuttaa valtiollista itsenäisyyttä 1804 ja oli siten ensimmäinen aukko Habsburgien ja Ottomaani-imperiumin välissä. Kun imperiumit lopulta Suuressa Eurooppalaisessa Sodassa (1914-18) murtuivat, raunioille muodostettiin mm. Serbien, Kroaattien ja Sloveenien kuningaskunta 1918, ns. SHS-kuningaskunta, serbien johdolla toki, mutta ei ilman vahvaa kroaattien ja sloveenien vaikutusta. Ensimmäinen Jugoslavia (nimi otettiin käyttöön 1928 kuningas Alexanderin vallankaappauksen yhteydessä) oli hankala ja epäonninen valtiomuodostelma. Natsi-Saksan ja Italian miehitys II maailmansodassa tuhosi vanhan Jugoslavian ja jakoi sen uusiin ja erilaisiin osiin: Kroatia annettiin kotoisten fasistien johdettavaksi, Serbian miehitti Saksa. Yhdistetty sisällissota ja vapautustaistelu johti lopulta Titon partisaani-kommunistien voittoon ja uuteen Jugoslaviaan. Kuvassa Titon entinen museo, jonka Milosevic tyhjensi korostaakeen omaa valtaansa sekä pyyhkiäkseen pois Titon vahvaa muistoa. Nyt paikalle rakennetaan Jugoslavian historian museota. Kun Tito toukokuussa 1980 kuoli, alkoivat kansallismieliset voimat Jugoslavian eri osissa vahvistua. Serbian tiede- ja taideakatemian nimissä julkaistiin syyskuussa 1986 muistio, ns. SANU Memorandum, jossa hyökättiin rajusti Jugoslavian liittovaltion rakenteita ja politiikkaa vastaan ja jopa esitettiin syyte serbien kansanmurhasta Kosovossa. Jugoslavian poliittinen johto sanoutui jyrkästi irti muistiosta lukuun ottamatta yhtä miestä. Tämä oli Slobodan Milosevic. Muistion laatijoita ei ole myöskään koskaan selvitetty. Edes Jugoslavian salainen poliisi ei ollut tästä selvillä. Onko liian rohkea arvaus, että muistio olisi Milosevicin tilaustyö? Serbien ongelmallinen tilanne on tietysti tunnustettava. Jos lähdetään siitä ajatuksesta, että kullakin kansalla on oikeus omaan isänmaahansa, ei tämä oikeus kovin hyvin ole serbien kohdalla toteutunut. Serbejä on vuosisatoja asunut runsaasti myös Kroatiassa ja Bosniassa. Kroatiasta heidät suurelta osin karkotettiin 1990-luvun sodissa, Bosniassa muodostettiin Daytonin rauhansopimuksella 1995 erillinen Serbitasavalta. Samalla logiikalla kuitenkin Kosovon albaanit olisivat oikeutettuja itsenäisyyteen. Sitä ei Serbia ole halukas myöntämään, ei Milosevicin aikana eikä nytkään. Serbien syyllisyys? Läntinen media on painotetusti syyllistänyt serbit Jugoslavian hajoamissodissa ja etenkin Bosnian sisällissodassa. Vahvana vaikuttajana voidaan esimerkinomaisesti mainita amerikkalaisen toimittajan Roy Guttmanin kirja Kansanmurhan todistaja, joka ilmestyi tuoreesti suomennettunakin jo 1994. Haagin sotarikostuomioistuin ja pääsyyttäjä Carla del Ponte ovat jahdanneet erityisen tarmokkaasti serbejä, ja tokihan kaksi kovinta edelleen vapaalla jalalla olevaa henkilöä tässä lajissa ovatkin serbit Radovan Karadzic ja Ratko Mladic. Serbit Biljana Plavsic ja Slobodan Milosevic jo saatiinkin Haagiin. Syyllisyyden ongelmat kannalta on tietysti hankalaa, että merkittävin kroaatti-syytettävä Franjo Tudjman ehti kuolla ennen kuin olisi tullut kutsu Haagiin. Bosnian entistä presidenttiä Alija Izetbegovicia tuskin tohditaankaan syyttää. Moni serbi kuitenkin asettaa Milosevicin, Tudjmanin ja Izetbegovicin samaan riviin. Kysymys serbien kollektiivisesta syyllisyydestä on hankala kuten koko käsite sinänsä. Voidaan tietysti kysyä, mikseivät serbit protestoineet Belgradissa, kun Jugoslavian armeija tulitti Dubrovnikia syksyllä 1991 tai kun samainen armeija valloitti Kroatiassa olevan Vukovarin, monietnisyydestään tunnetun kaupungin, ja tuhosi sen 1991. Kaupunki on edelleen pahasti raunioina. Tai miksi Belgradissa ei protestoitu Sarajevon piiritystä. Aikaa protestin esittämiselle olisi ollut kolme vuotta. Onko vastauksena pelko, jonka Milosevic oli istuttanut belgradilaisiin tukahduttaessaan kevään 1991 mielenosoitukset tankkien avulla? Saivatko belgradilaiset äänensä takaisin vasta 1999 NATOn pommittaessa kaupunkia? Silloinkaan se ääni ei kohdistunut Milosevicia vastaan. Tämä tapahtui vasta puoltatoista vuotta myöhemmin, kun kadun vallankumous pakotti Milosevicin astumaan syrjään. Sitäkin kesti vielä yhdeksän kuukautta ennen kuin Serbian pääministeri Djindjicin rohkeus riitti Milosevicin luovuttamiseen Haagiin. Jugoslavian presidentti Kostunicalta tämä ei olisi luonnistunut vielä tuolloinkaan. Serbia tienhaarassa Nykyinen poliittinen ja yhteiskunnallinen kriisi saattaisi tarjota Serbialle mahdollisuuden uuteen starttiin. Jugoslavian lopettaminen ja Serbian ja Montenegron välinen löyhä liitto vaatii politiikan lähtökohtien uudelleen määrittämistä Serbialta ja serbeiltäkin. Tärkeitä kysymyksiä on ratkaistava. 1. Miten määritellään Serbia maantieteellisesti? Ovat nykyiset rajat oikeita? Jos niitä on tarkistettava, miten se voidaan toteuttaa rauhanomaisesti? 2. Mikä on Kosovon ja albaanien asema Serbian yhteydessä? 3. Onko Bosnian Serbitasavalta "ikuisesti" erillinen poliittinen yksikkönsä? Yhdistyykö Bosnia aidolla tavalla vai hajoaako se lopullisesti? 4. Onko serbeillä paluuta Kroatiaan, onko haluakaan? 5. Miten Vojvodinan asema järjestetään? Tämä on Kosovon ohella toinen Serbian alue, jossa on merkittäviä vähemmistöjä: unkarilaisia ja saksalaisia. Näihin kysymyksiin on tietysti serbialaisten itsensä vastattava, mutta me muut eurooppalaiset voisimme osallistua siihen prosessiin, jolla vastauksia haetaan. Kalemegdanin linnoitus. Aarni Tuominen
< Edellinen raportti	Seuraava >
20.5.2003