Työväen Akatemian kansainvälinen linja on perustamisestaan (1986) lähtien matkustanut maailmalle. Kun linja aluksi oli kaksivuotinen, matkustettiin pitkälle ja oltiin kauan. Ensimmäisen harjoituskierroksen jälkeen teemaksi vakiintui kehitysyhteistyö, jonka aikaansaannoksia on nähtävissä edelleen Uruguayssa, Nicaraguassa ja Dominikaanisessa Tasavallassa.

1990-luvun alun lama puraisi tähänkin toimintaan. Linja oli pakko typistää yksivuotiseksi, samalla konkreettinen kehitysyhteistyö jäi pois. Uudelle vuosisadalle tultaessa teemaksi on vakiintunut yhteiskunnan muuttuminen autoritaarisuudesta kohti demokratiaa. Euroopassa tätä on helpoin havainnoida Balkanin maissa ja etenkin entisen Jugoslavian seuraajavaltioissa. Ensimmäisen kerran tällä alueella käytiin opintomatkalla keväällä 1997, kun Bosniassa kolme ja puoli vuotta käyty sisällissota oli saatu lopetettua. Sodan jäljet näkyivät vielä tuoreina ja järkyttävinä.

Tänä vuonna alueelle tehtiin kaikkiaan yhdeksäs opintomatka, Serbiaan ja Bosniaan. Belgradin keskustassa näkyvät edelleen yhdeksän vuoden takaisen Kosovon pommitussodan jäljet. Ne on ilmeisesti haluttu jättää poliittiseksi muistomerkiksi menneestä. Sarajevo on jo hyvin pitkälle siistitty ja korjattu, jopa vuoden 1984 talviolympialaisten stadion on laitettu kuntoon. Kansallisarkisto on vielä keskeneräinen, eivätkä palaneet paperit tietenkään millään tule takaisin. Mostarin taistelujen jakolinja näkyy edelleen selvästi, vaikka vanha silta (Stari Most) saatiinkin avattua uudelleen jo kolme vuotta sitten, heinäkuussa 2005. Vukovar Itä-Slavoniassa lienee edelleen kurjimmassa kunnossa kaikista Jugoslavian hajoamissotien jäljistä.

Mikä mieli on käydä katsomassa sodan raunioita ja kuunnella ihmisten juttuja siitä, miten he yrittävät sopeutua uuteen? Turistimatkailijalle, lomailijalle siinä ei ehkä paljoa mieltä olisikaan, mutta nämä reissut ovat olleet opintomatkoja. Opintomatkalla ei kerätä päänahkoja ”olenpas ollut tuollakin” tyyliin. Sodan jälkien näkemisen ja sodan syiden selvittämisen tarkoitus on tietysti viime kädessä kasvattaa rauhaan ja ainakin jonkin asteiseen pasifismiin. Tämä saattaa Suomessa kuulostaa tarpeettomalta, ehkä jopa tekopyhältä, mutta eihän väkivalta ja sen hyväksyminen ongelmien ratkaisukeinona ole meillekään vieras asia. Jos malttiin, neuvotteluun ja sovitteluun oppiminen onkin meille läheistä, ehkä jopa luontaista, on hyvä käydä jossain kohtuullisen lähellä katsomassa ja varmistumassa siitä, että sääntö ei ole yleismaailmallinen, ei edes yleiseurooppalainen.

Eikä ex-Jugoslavian hajoaminen ole vielä vakiintunut. Kosovon jälkeen tuskin uusia itsenäiseksi havittelevia alueita nousee, mutta Kosovon tilan tunnustaminen vie serbeiltä ja Serbialta vielä paljon aikaa. Samoin Bosnian siirtyminen aitoon itsenäisyyteen kansainvälisen valvonnan alta on vielä edessä. Kaksijakoisen maan toimiminen yhtenäisenä vaatii paljon opettelua. Ratkaisevassa asemassa on kuitenkin varsinainen Serbia. Toukokuun 11. päivän parlamenttivaalit ratkaisevat paljon. Vaihtoehtoina ovat EU-jäsenyys ensi vuosikymmenen alkupuolella tai selän kääntäminen Euroopalle ja muulle maailmalle.

2.5.2008

Aarni Tuominen