Albania ja talouden kuoppainen kehittyminen

Vielä viisi vuotta sitten (2004) uutistoimistot raportoivat Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO: n nimenneen Albanian Euroopan köyhimmäksi valtioksi, jossa joka neljäs kansalainen elää absoluuttisen köyhyysrajan alapuolella eli joutuu tulemaan toimeen alle dollarilla päivää kohden. Sijoitus ei ole kovin montaa pykälää kohonnut, vuoden 2007 loppupuolella Albania oli neljänneksi köyhin Euroopan maa. On kuitenkin otettava huomioon maan historia. Valtio oli suljettu ja diktaattori Enver Hoxhan ylivallan alla vuodesta 1945 aina 1985 asti, ja avautuminen ulospäin alkoi kunnolla vasta 1990-luvun alussa sosialismin vallan murruttua Euroopassa. Talouden kannalta katsoen sulkeutuminen merkitsi sitä, että kauppakumppanit olivat sosialismin perheestä. Aluksi pääasiallinen kauppa¬kumppani oli Neuvostoliitto, sitten Stalinin kuoltua Kiina, ja Maon kuoltua Albanian sulkeutuneisuus syveni. Kansa kärsi jopa nälänhädästä Hoxhan hallinnon mentyä aina vain tiukempaan suuntaan 1980-luvulle tultaessa ja päättäessä panostaa raskaaseen teollisuuteen ulkomaisten uhkien varalta.

Sosialismin murruttua Albania aloitti hitaan liikkeensä suunnitelmataloudesta vapaata markkinataloutta kohden, ja tuolla tiellä se on yhä. Talouskehitykselle tuli takapakkia vuonna 1997, kun maata koetteli suuri pyramidikriisiksi kutsuttu talouskaaos. Miljoonat menettivät säästönsä, kun kansalaiset tukeutuivat sijoitusyhtiöihin, jotka lupailivat rahoille mahtavia korkoja, mutta tosiasiassa nuo yhtiöt eivät sijoittaneet kansalaisten rahoja eteenpäin tuottoisaan toimintaan vaan kattoivat niillä koron maksut. Järjestelmän romahtaessa koko valtion talous romahti, samoin albanialaisten usko elinkeinoharjoittamiseen ja säästämiseen.

Eli vaikka Albanian talous on siis melkoinen perässähiihtäjä Euroopan maiden keskiarvoihin verrattuna, on kehitystä kuitenkin tapahtunut ja suhteellisen lyhyessä ajassa. Albania on aina noussut kriiseistään, pyramidikriisin jälkeen Albanian katse siirtyi EU:hun. Jäsenyys ei tosin ole vielä alkuunkaan ajankohtainen: on vielä liian paljon on tehtävää talouden niin kuin myös hallinnon korruptoituneisuuden saralla. Myös maan rehottava harmaa talous on saatava kuriin. Albania allekirjoitti jäsenyyttä pohjustavan vakaus- ja assosiaatiosopimuksen vuonna 2006, ja haki jäsenyyttä huhtikuussa 2009.

Albania liittyi Maailmanpankkiin vuonna 1991, heti kun maan avautuminen toden teolla alkoi, ja siitä asti Maailmanpankki on ollut Albanian tärkeä tuki maan kehityksessä kohti vapaampia talousmarkkinoita. Maailman pankki tehtävä on Albanian kohdalla tukea maata sen taloudellisen kehittymisen saavuttamisessa maan pyrkiessä lähentymään muun Euroopan kanssa. Tukiohjelman talouteen kohdistuvat tavoitteet ovat köyhyyden vähentyminen, uusien työpaikkojen luominen sekä yleisten elinolojen ja infrastruktuurin kohentaminen. CAS-ohjelma (Country Assistance Strategy) vuosille 2006-2009 keskittyy erityisesti edistämään talous¬kasvua tukemalla yksityisen sektorin kehitystä.

Kenellä on oikeus maahan?

Tukea yksityinen sarka näyttääkin tarvitsevan, jotta kehitystä saadaan aikaan. Albania on hyvin maatalousvoittoinen valtio: maatalouden parissa työskentelee noin 58 % työvoimasta, teollisuudessa 15 % ja asiakaspalvelualalla 27 %. Maatalous on kuitenkin pääosin keskittynyt pieniin perhekohtaisiin maapalstoihin, joiden pääasiallinen merkitys on tuottaa perheen välttämätön toimeentulo, ruokaa omiin tarpeisiin. Tuotanto on useimmilla tiloilla niin pientä, että voiton tuottaminen on lähes mahdotonta. Pienten tilojen on myös ollut hankala järjestäytyä ajamaan yhteistä etuaan. Tavoitteena onkin ajantasaistaa maan maatalous- ja tuotantojärjestelmää. Pienten tilakokojen lisäksi maatalouden kehittymistä tehokkaammaksi hidastaa myös nykyaikaisten työvälineiden puute sekä yhä myös epäselvät maanomistus-oikeudet. Hoxhan aikaan maatalous oli kollektivisoitu, ja niinpä vallan vaihduttua maita alettiin palauttaa takaisin alkuperäisille omistajilleen, ja tuo palautusurakka on edelleen käynnissä. Ongelmana on nimittäin se, että usein maata viljelee jo joku toinen. Tällaiset omistuskiistat aiheuttavat yhä ruuhkaa oikeuslaitoksissa.

Toistaiseksi tien päällä, ehkä tulevaisuudessa kiskoilla

Albanian tieverkosto on tunnettu kehnoudestaan, ja hallitus vastaanottaakin tukea maan infrastruktuurinsa kehittämiseen useista eri lähteistä, pääauttajinaan Euroopan unioni ja Maailmanpankki. Teihin ei panostettu valtion sulkeutuneena kautena. Vain alle kymmenellä prosentilla väestöstä oli noina vuosina kulkuneuvo tai mahdollisuus käyttää sellaista. Tieverkon ongelma on siis kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että se on suppea ja huonossa kunnossa, lähes täysin vanhentunut. Matkanteko on hidasta ja hankalaa, tiet eivät aina mene sitä loogisinta reittiä vaan kilometrejä ja tunteja tulee lisää, kun on mentävä kiertotien tuntuisia reittejä, mitkä ovatkin tosiasiassa se virallinen kulkuväylä. Meidät Durresista lentokentälle kyydinnyt taksikuski kertoi, että ajattavan tien kunnostus alkoi jo kymmenen vuotta sitten, mutta jäi kesken, kun urakkaa hoitanut yritys meni nurin.

Albaniasta löytyvät tiet ovat pääasiassa joko vähän aikaa sitten kunnostetut tai sitten todellisen täysremontin tarpeessa, ja tämä pätee niin maan pääväyliin kuin maaseudun pikkuteihinkin. Kaksi pääprojektia ovat olleet kehittää tietä pohjoisen Shkoderista Durresiin, sillä vielä ainakin tämän vuosikymmenen ensimmäisellä puoliskolla tie oli kapea, monin paikoin yksikaistainen sekä muutenkin kehnossa kunnossa päällysteidensä osalta. Myös itä-länsi suuntaisen tiestön kehittämistä pidetään tärkeänä, ja tuon kehittämisen tarpeen saimme kokea omakohtaisesti. Matkamme Makedonian puolelta Strugan kaupungista Tiranaan vei yli kuusi tuntia vaikka rajanylitys sujui näppärästi eikä kaupunkien etäisyyskään ole tuollaista aikaa vaativa. Allekirjoitan myös pienempien teiden kunnostuksen tarpeen: matka Krujasta Tiranaan oli paikoin hyvinkin täryyttävä ja kuoppainen. Tuolla välillä näkyi myös liikenteen seassa hevosvaunuja, mitkä ovatkin varmasti oivia kulkupelejä kapeille ja jyrkille teille. Myös tiestön kehittäminen Kosovon vastaisen rajan läheisyydestä Kukesista Durresiin Adrianmerelle on ollut tärkeysjärjestyksessä korkealla hallituksen puhuessa tieverkoston parannuksista.

Kartalta katsoen Albanialla olisi hyvät mahdollisuudet luoda kansainvälinen rautatieverkosto naapureidensa Kreikan, Makedonian ja Montenegron kanssa ja lähentyä samalla näiden kanssa myös muilla tasoilla. Euroopan unionin ja Albanian välinen vakaus- ja assosiaatiosopimuksessakin on määritelty Albanialle tavoitteeksi kehittää taloudellista yhteistyötä sen lähinaapureiden kanssa. Toistaiseksi suuria ei kuitenkaan ole tapahtunut vaan rautatiekiskoja on Albanian maaperällä suppeasti. Kyllähän niitä maisemassa näkyi ja junaliikennettä sanotaan olevan, mutta minulle Albanian kiskot näyttivät aution puolensa: liikkeessä olevia junia en havainnut.

Mistä kauppakumppaneita ja energiaa?

Italia ja Kreikka ovat Albanian tärkeimpiä kauppakumppaneita. Albanian vientituotteita ovat pääasiassa tekstiilit ja jalkineet, metallit, malmit ja raakaöljy sekä hedelmät, kasvikset ja tupakka. Vastavuoroisesti Albania tuo maahan koneita ja teollisuustarvikkeita, ruoka-aineita sekä kemikaaleja. Kaiken kaikkiaan Albanialla on kuitenkin ollut ongelmia viennin kanssa: tuotteet eivät aina kestä kilpailua paremman laadun markkinoilla. Mutta Kreikalla ja Italialla on muukin tärkeä merkitys Albanialle kuin kaupankäynti. Euroopan sosialistisen puolueen ja sosialistisen internationaalin ylläpitämien Internet sivujen mukaan noin 15 % Albanian bruttokansantuotteesta koostuu nimittäin rahalähetyksistä, jotka ovat peräisin pääasiassa noissa maissa työskenteleviltä albanialaisilta.

Albanian talouden kohentumista jarruttaa myös jatkuva sähköpula. Siinä missä maa oli vielä 90-luvun alussa sähkön viejä, tasapainottelee se nyt kalliin tuontisähkön ja jatkuvan energiapulan välillä. Ongelman ydin piilee siinä, että Albanian sähkö tuotetaan pääasiassa vesivoimalla, jonka käyttömahdollisuus vähenee kuumalla säällä. Tuolloin ainut mahdollisuus on sähkön tuominen, jota kansallinen sähkölaitos on kustannuksia silmällä pitäen pyrkinyt rajoittamaan, mikä luonnollisesti häiritsee elinkeinoelämän kehitystä. Energiapulaa helpottamaan on pohdittu sähkön välitysjärjestelmää yhdessä Kosovon ja Montenegron kanssa, minkä lisäksi eteläiseen Vloraan on perustettu energialaitos, joka käyttää hyväkseen maalämpöenergiaa, joka tuo helpotusta aikana, jolloin vesivoiman käyttö on rajoitettua. Merkittävänä positiivisena puolena Albanian taloudelle mainittakoon sen öljyvarat. Etelä-Albanian Patos Marinzan on yksi Euroopan suurimmista maalla sijaitsevista öljykentistä.

Albania kiinnostaa jo ulkomaalaisia

Taloudellinen kehitys siis takkuaa koko maassa, mutta myös sen sisäiset alueelliset erot ovat suuret. Perusjako on edelleen elinkeinoelämän kehityksessä jälkeen jäänyt ja köyhä pohjoinen sekä kehittyneiden kaupunkien etelä. Ulkopoliittisen instituutin raportin mukaan Välimeren rannikon kiinteistömarkkinat kiinnostavat nyt jo myös ulkomaisia investoijiakin, Albanialla on tarjota heille halvat rahoitusmarkkinat sekä lähes olemattomiksi luonnehditut verot. Asuntojen hinnat kaupungeissa ovatkin moninkertaistuneet viime vuosina, mikä on tietysti positiivista taloudelle, jos asunnot silti kiinnostavat ulkomaisia sijoittajia. Mutta onhan hintojen nousulla myös kääntöpuolensa, albanialaisten palkat eivät ole tainneet nousta aivan tuossa rytmissä.

Albania onkin panostanut turismiin voimakkaasti kuluvalla vuosikymmenellä, itse asiassa jopa siinä määrin, että Euroopan unioni on kehottanut maata keskittymään taloudellisten mahdollisuuksien kehittämisessä muuhunkin kuin matkailun kehittämiseen. Kuitenkin panostus on tuottanut tulosta: maassa vieraili vuonna 2007 noin miljoona turistia, minkä lisäksi saman suuruinen määrä rajojen ulkopuolella työskenteleviä albaaneja. Luonnollisesti suurin osa turisteista oli Kosovon albaaneja, mutta kyllä länsimaiset matkailijatkin ovat alkaneet aktivoitua: viittaavathan yllämainitut ulkomaiset kiinteistöinvestoinnitkin siihen. Durresin merenrantakaupunkiin onkin noussut ja on parasta aikaa nousemassa tiuhaan iloisen värisiä kerrostalorakennuksia, mistä arvatenkin monet ovat hotelleja. Tuollaisia rakennuksia tulee sinne luultavasti nousemaankin niin paljon kuin rantaviivaa vain riittää.

Mutta vaikka matkailuala onkin Albanian taloudelle tärkeää ja kehitys alalla on ollut hyvä, Albanialla olisi potentiaalia vauhdikkaampaankin kehitykseen. Kaikki aiemmin mainitut talouden kehitystä hidastavat tekijät (energiapula, huono infrastruktuuri) hidastavat myös matkailijoiden saapumista maahan. Lisäksi Albanialla olisi mahdollisuudet nostaa maassa vierailevien määrää edistämällä naapureiden saapumista maahan. Heidän matkailuaan Albaniaan rajoittavat muun muassa harvat rajanylityspaikat sekä monimutkaisiksi luonnehditut viisumijärjestelmät ja muut rajamuodollisuudet. Nuo hidasteet puolestaan juontavat juurensa alueen levottomasta historiasta ja johtavat siitä nykyisinkin paikoin hyvin monimutkaisiin alueen valtioiden ja kansojen välisiin suhteisiin ja luottamuspulaan.

Kaiken kaikkiaan korruptio on keskeisimpiä esteitä maan taloudelliselle kehitykselle. Oma etu pyörii monen poliitikon mielessä, eikä tuollaisilla lähtökohdilla rakenneta pitkäntähtäimen vakaata taloutta ja positiivista talouskehitystä.

Kerttu Auvinen

Lähteet:

kaikki lähteet luettu 10.5.2009, paitsi European forum for democracy and solidarity 12.5.2009