Äärikansallismieliset nousevat Unkarissa
Unkarissa on käynnissä suuria muutoksia. Kansainvälinen talouskriisi on ajanut jo ennestään ahtaalla olevan talouden umpikujaan. Sosiaalipolitiikka on täydellisesti epäonnistunut ja työttömyys on huippulukemissa. Poliittinen kenttä muuttui radikaalisti, kun oikeistopuolueet keräsivät murskavoiton huhtikuun 2010 parlamenttivaaleissa.


Nationalistien kokoontuminen Budapestissä. Kuvaaja: Diana Lili Meszaros (sivut).


Budapestin katunäkymässä voi aistia yhteiskunnan pahoinvoinnin. Metroasemat ovat täynnä kodittomia ja syrjäytyneitä, romanit penkovat jäteastioita ja suuret määrät työttömiä nuoria kuluttavat aikaansa kaduilla. Monet nuoret miehet kantavat symboleja ja merkkejä, jotka muistuttavat Unkarin suurvalta ajoista.

Unkarin talous on tehnyt sosialismin luhistumisen jälkeen vaihtelevaa vuoristorataa. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana Unkari on kokenut kaksi vakavaa talouskriisiä. Vuoden 1995 aikana Unkari ajautui konkurssiin partaalle, kun talouden uudistaminen epäonnistui täydellisesti. Talouskriisistä selvittiin valtavalla säästö-ohjelmalla, joka nimitettiin talousministerin mukaan ”Bokrosin paketiksi”. Tiukalla säästö-ohjelmalla leikattiin keskeisesti valtion menoja, mm. sosiaaliturvaa heikennettiin tuntuvasti. Talouskriisin jälkeen valtion jättiomaisuuden yksityistämistä nopeutettiin, mikä merkitsi omistuksen siirtymistä ulkomaisille ostajille.

Viimeaikaisen globaalin talouskriisin vaikeudet levisivät nopeasti Unkariin. Lokakuussa 2008 Unkari sai neuvoteltua ensimmäisenä EU maana IMF:ltä, EU komissiolta ja Maailmanpankilta 20 miljardin avustuspaketin. Lainan takeina olivat talouden vakauttamistoimenpiteet, jotka kohdistuivat julkisensektorin menoihin. IMF:n ja EU:n painostuksesta vuoden 2009 sosialistihallitus pakotettiin mittaviin rakenteellisiin sosiaaliturvareformeihin, kuten mm. eläkeiän nostamista, sairauspäivärahojen leikkaamista ja arvolisäveron nostamista.

Sosiaaliturvan leikkaaminen on merkinnyt kansalaisille katkeraa pettymystä vallitsevaan poliittiseen tilanteeseen. Etenkin sosiaaliturvan alasajo on herättänyt voimakasta tyytymättömyyttä sosialistista MSZP:tä kohtaan, vaikka kriittisimpiä kunta- ja terveydenhuoltoreformeja ei ole vielä toteutettu.

Huhtikuun 2010 parlamenttivaaleissa sosialistien epäonnistunut hallituspolitiikka siivitti oikeiston murskavoittoon. Oikeistolainen Fidesz puolue keräsi vaaleissa 53 %, kun puolestaan MSZP sai ainoastaan 19 % annetuista äänistä. Parlamenttivaalien toinen menestyjä oli ääri-oikeistolainen Jobbik, joka keräsi ensimmäisissä osallistumissaan parlamenttivaaleissa peräti 17 %.

Fideszin puheenjohtaja ja tuleva pääministeri Viktor Orbàn on luvannut, että uusi hallitus tulee luomaan miljoona uutta työpaikkaa seuraavan kymmenen vuoden aikana. Puolueen talousasiantuntijat ovat vakuuttaneet, että tavoite on realistinen, mihin päästään työllisyysasteen korottamisella, tulo- ja yritysveroa keventämällä, verojärjestelmää selkeyttämällä sekä kitkemällä harmaata taloutta.

Oikeistopopulistit ovat luvanneet unkarilaisille sellaista mitä he haluavat kuulla: työpaikkoja, parempaa tulevaisuutta, taistelua oligarkkeja ja korruptiota vastaan. Populismin hinta on kuitenkin kallis. Vaalien toinen jättimenestyjä Jobbik on siirtynyt Fideszin menestyksellä tiukemmin kohti valtaa. Jobbik on saanut suurta kannatusta yhteiskunnan jokaisessa kerroksesta, lääkäreistä työläisiin ja opiskelijoista kodittomiin.

Jobbik edustaa ”radikaalia vaihtoehtoa” sekä ”uutta toivoa” Unkarin kansalle. Puolue esiintyy avoimesti äärikansallismielisenä, jonka poliittisena tavoitteena on yhdistää Karpaattien altaassa asuvat ulkounkarilaiset tiukemmin osaksi ”emä-unkaria”. Ulkounkarilaisia asuu Karpaattien altaassa etenkin Romanian, Serbian Vojvodinan ja Slovakian alueilla. Jobbik vetoaa äärikansallisella ja populistisella retoriikalla. Puolue tarjoaa nationalistista mallia valtion ”pelastamiseen” liberaalien ja sosialistien kynsistä.

Talouspolitiikalla Jobbik tähtää räätälöityyn talousjärjestelmään, jossa talous kansallistetaan valtion hyödyksi. Etenkin kotimaisen teollisuuden ja maanviljelyn uskotaan luovan ”eko-sosiaaliskansallisen” talousjärjestelmän, joka ylettyisi myös ulkounkarilaisille alueille. Tämän lisäksi Jobbik pyrkii muuntamaan radikaalisti mm. koulutusjärjestelmää enemmän perinteiden opetusta suosivammaksi.

Jobbikin sisällä toimii alajärjestö: Unkarin kaarti (Magyar Gàrda). Kaarti on sotilaallisesti organisoitu järjestö, jota johtaa puolueen karismaattinen johtaja Gabor Vona. Järjestö kiellettiin vuonna 2009, jonka jälkeen kaarti nimettiin uudelleen. Unkarin kaarti esiintyy avoimesti antisemitistisenä sekä romani-vihamielisenä. Järjestö on usean otteeseen marssinut romanien asuttamilla alueilla levittäen pelkoa ja vihaa. Kaartin viisi jäsentä on syytteessä kuudesta romani-murhasta vuosien 2008 ja 2009 välisenä aikana.
 
Unkarilaisen Jobbik puolueen menestyminen 2000-luvun Euroopassa voi tuntua absurdilta. Tämä on kuitenkin poliittista todellisuutta. Talouskriisit ja jatkuvat sosiaaliturvien leikkaukset ajavat ihmiset ahtaalle. Eniten kärsivät köyhimmät väestönosat. Tämä luo edellytyksen populistisille liikkeille, jotka tarjoavat toivoa paremmasta. Jobbik on lyönyt itsensä läpi etenkin Unkarin köyhimmillä alueilla. Samalla Jobbik on pystynyt hyödyntämään nuorten tyytymättömyyden ja pettymyksen EU-integraatioon, tarjoten samalla ylpeyttä omasta historiasta. Etenkin Suur-Unkarin ihannointi on kasvattanut suosiota niin jalkapallohuligaanien, kuin akateemisten nuorten keskuudessa. Vanhoista perinteistä, suurvallan historiasta ja kristillisistä arvoista on muokattu propagandaa, jota äärioikeisto käyttää määrätietoisesti hyväksi.

Tulevaisuus tulee näyttämään kasvaako äärioikeiston suosio Unkarissa. Fidesz tulee muodostamaan ehdottoman enemmistöhallituksen, mutta Jobbikin parlamentaarinen sekä ulkoparlamentaarinen painostus tulee olemaan kovaa. Osaltaan Fidesz ja Jobbik jakavat samaa äänestäjäkuntaa. Unkarilla tulee olemaan tulevaisuudessa kaksi erilaista vaihtoehtoa.

Mikäli Fidesz onnistuu rakentamaan uskottavaa hallituspolitiikka ja nostamaan maan taloutta, etenkin uusien työpaikkojen avulla, tulee Unkari nousemaan jaloilleen. Tämä merkitsee myös EU-integraation lähentymistä ja mahdollisuutta siirtyä myös tulevaisuudessa euroon. Toisaalta mikäli Fidesz epäonnistuu nykyisessä hallitusvastuussa, eivätkä sosialistit pysty muodostamaan varteenotettavaa vaihtoehtoa, jää viimeiseksi mahdollisuudeksi Jobbikin radikaali tie. Tämä merkitsisi siirtymistä kohti modernia fasistista järjestelmää, mikä olisi katastrofi koko Unkarin yhteiskunnalle ja kansainväliselle yhteisölle.

Jaakko Tuominen

Lähteet:
  • Nyyssönen, Heino (toim.) 2003: Itäinen Keski-Eurooppa vuonna 2004, Gummerus Kirjapaino OY
  • http://formin.finland.fi/Public/default.aspx?contentId=189742&nodeId=15145&contentlan=1&culture=fi-FI
  • http://www.bbj.hu/index.php?col=1002
  • http://www.jobbik.com/hungary/3176.html
  • http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/europe/hungary/7578561/Hungary-elections-first-step-to-power-for-far-Right-since-Nazi-era.html