Kroatia – Eurooppaan vai ei ?

Ennen suunniteltua Balkanin matkaamme saimme kaikki tehtäväksemme ottaa selvää tietyn maan senhetkisestä poliittisesta ja taloudellisesta tilanteesta. Tätä tilannekatsantoa kartoittaessani sain Kroatiasta hyvin myönteisen kuvan. Maa näyttää olevan hyvällä vauhdilla menossa kohti Euroopan unionia ja politiikan avainhenkilöt vilahtelevat ”lännentymis” pyrkimyksillään hyvinkin useasti niin paikallisissa kuin kansainvälisissä tiedotusvälineissä. Kroatia tuntui esittävän itsensä positiivisessa valossa, oli sitten kyse hallituksen kotisivuista, edistysraporteista tai pääministeri Jadranka Kosorin kampauksesta.

Kroatian ulkomaan asioiden ja Euroopan integraation ministeri Gordan Jandrokovic kirjoittaa ministeriön julkaisemassa tiedotteessa seuraavasti: “Croatia, through its very commitment and resolute work, has adopted European standards in its legislation, economy, and in the functioning of the state and society in general. Therefore, we are determined to implement the remaining reforms, primarily for the benefit of our citizens.” Tämä lausunto eritoten ilmentää hallinnon poliittisia päämääriä. Luonnollisesti EU jäsenyys on maalle seuraava suuri ja todellinen askel.

Kroatialla on kuitenkin vielä paljon tehtävää. Julkishallinto ja eteenkin oikeuslaitos pitäisi saada toimivaksi. Liiallisen byrokratian poistaminen, läpinäkyvyyden lisääminen ja asiantuntijoiden koulutus olisivat paikallaan. Myös korruption kitkeminen ja valtion omistamien yrityksien yksityistäminen ovat olleet agendalla jo pitkään. Lisäksi, kun työttömyysprosentti hipoilee jo kahdenkymmenen rajaa, ovat kansantaloudelliset ongelmatkin suuri kysymys.

Kuitenkin on mainittava samalla, että Kroatia, tai ainakin hallinnollinen puoli on tarttunut tehokkaasti näihin mahdollisiin esteisiin ja epäkohtiin, mitkä vaikeuttavat Euroopan unionin jäseneksi pääsyä. Slovenian kanssa oleva rajakiistakin on selviämässä pääministeri Kosorin harjoittaman politiikan tuloksena. Kroatian ja Euroopan unionin suhteita vaikeutti myös sotarikollisten saaminen Haagiin tuomittavaksi sekä tietenkin vielä muistissa oleva sota ja sen aiheuttamat ristiriidat kärjistävät asiaa.
Katsoessani Kroatiaa ja etenkin pääkaupunki Zagrebia omien vaikutelmien ennakkoasetelmasta tuntui siltä, että olisin ollut missä tahansa eurooppalaisessa pääkaupungissa. Siistit kadut, julkiset rakennukset sekä ilmainen joukkoliikenne keskustan alueella tekivät minuun suuren vaikutuksen. Ei siis ihmekään, että Zagrebia on verrattu ulkomuodoltaan muun muassa Helsinkiin. Ihmisten sujuva englanninkielentaito, ystävällisyys, muotivillitykset ja erilaiset tavat muistuttivat myös eurooppalaiseen kulttuuripiiriin kuuluvista seikoista.

Mutta voiko todellisuus olla sittenkin toisenlaista? Miten itse Kroatian kansalaiset ajattelevat Euroopan Unionista, eurooppalaistumisesta ja maansa tulevaisuudesta. Pitkä odotusaika on osaltaan muokannut kansalaisten mielipiteitä Euroopan Unionista. Jäsenneuvotteluja aloitettaessa vuonna 2005, Kroatian ajateltiin saavuttavan jäsenyys vuoteen 2009 mennessä. Näinhän ei kuitenkaan käynyt. Haagin sotarikostuomioistuimen vaatimusten vuoksi ja naapurimaa Slovenian vastustuksen takia yleinen mielipide on kääntynyt Euroopan vastaiseksi. Ihmiset kokivat ja kokevat vieläkin viivyttelyn niin, että heitä rangaistaan, koska he puolustivat maataan.

Yhteisenä tekijänä kansalaisten mielipiteissä nousee epäluottamus poliitikkoja kohtaa. Poliitikkojen nähdään kasvaneen erilleen kansalaisista ja heidän nähdään olevan oman etujen tavoittelijoita. Esimerkiksi pääministeri Kosorin arvostus on ollut vaihtelevaa ja kriitikot vetoavatkin hänen imagon luomistaitoihinsa entisenä asianajajana ja reportterina. Puolueiden taas katsotaan edustavan vain taloudellisten sosiaaliryhmien ääripäitä, HDZ on rikkaiden puolue ja SDP on köyhiä varten. Keskivertokansalaisen on siis hankalampaa löytää vaikuttamisen väylää. Toisaalta yksi Kroatian ongelmista onkin suuren keskiluokan puuttuminen, mikä on omiaan kärjistämään taloudellisten yhteiskuntaluokkien keskinäisiä suhteita. Myös luotto erilaisiin hallintoelimiin ja instituutioihin näyttää olevan heikkoa. Eikä ihmekään, sillä korruptio on levittänyt lonkeronsa niin syvälle, että jopa korkeakoulujen lopputöitä pystyy ostamaan ilman suurehkoja vaikeuksia. Myös puolustusministerin sekoilut rekkahankinnoissa ja talousministerin kytkökset epäilyttävään elintarvikeyritykseen, vievät pohjaa hallituksen uskottavuudelta ja toimivuudelta.

Mielipiteet Euroopan unionista ja eurooppalaisuudesta saivat erilaisia näkökulmia kroatialaisten keskuudessa. Keskustellessani kyseisestä asiasta vanhempien, korkeasti koulutettujen henkilöiden kanssa sain hyvän käsityksen heidän mielipiteistään. He näkivät EU-jäsenyyden olevan luonnollinen kehityskulku ja kokivat olleensa aina osa Eurooppaa ja pitivät itseään eurooppalaisina. Euroopan unionin jäsenyyden ajateltiin kuitenkin olevan vain poliittinen ratkaisu ja Kroatian jäsenyyden saavuttamista he pitivät pelkästään poliittisena kysymyksenä. Periaatteessa he näkivät, että Kroatia olisi voinut liittyä Euroopan unioniin yhdessä Bulgarian ja Romanian kanssa. He myös painottivat sitä, että muutos parempaan yhteiskuntaan lähtee kansalaisista, ja tällöin pitäisi olla valmis tekemään lyhyen ajan uhrauksia pitkän tähtäimen saavutuksien vuoksi.
Uudet tuulet puhaltavat kuitenkin nuorten aikuisten ja nuorison keskuudesta. Kroatialainen kansallisidentiteetti ja –ylpeys on nostanut päätänsä. Eurooppa ja eurooppalaisuus nähdään vastakkaisena käsitteenä, ja Euroopan unionista on tehty ikään kuin se ”toinen”. Kroatia on kuin Norja, meillä on kaikkea, emme tarvitse EU:ta mihinkään, kertoi Kresimir, kahvilatyöntekijä Zagrebista. Monet ovatkin kyllästyneet ja vastustavat jäsenyyttä vedoten hintojen nousuun ja kaikenlaisten rajoitusten sekä hankaluuksien ilmenemiseen. Kansallisidentiteetti katsookin naapurimaihin päin. Erityisesti nuorten poliittinen valveutuminen hämmästytti minua. Normaalista teiniuhostaan huolimatta nuori poikajoukko kertoi pitävänsä EU:ta täysin hyödyttömänä ja katsoivat olevansa mieluummin osa balkanilaista yhteisöä.

Tällainen kansallisidentiteetti onkin osa kollektiivista ja yhteisöllistä omakuvaa, jolle toimiva yhteiskunta luo pohjansa. Identiteetin muodostavat ihmisryhmät, joihin kuulutaan, samaistutaan ja joiden kanssa tunnetaan solidaarisuutta. Kroatialaiset näyttäisivät siis samaistuvan juuri entisen Jugoslavian alueen kansoihin ja unohtavan ajatukset eurooppalaisesta yhteiskunnasta. Tähän sopiikin sanonta: ” Ilman heitä, ei olisi meitä.”

Gordan Jandrokovic lopettaa näihin sanoihin kirjoituksessaan:”Our dedication to the goal of becoming a member state of the European Union rests on the conviction that this will create a positive atmosphere for the stable development, progress, social security and wellbeing of all citizens of Croatia.” Kysymys kuuluukin onko Euroopan unionin jäsenyys omiaan luomaan juuri tätä positiivista tunnelmaa Kroatian kansalaisten keskuudessa? Onko Euroopan unionin jäsenyys itsessään paras vaihtoehto Kroatialle ja etenkin Kroatian kansalaisille? Olisiko mahdollista järjestää esimerkiksi kansanäänestys EU:n jäsenyydestä? Näitä kysymyksiä mietittäessä Kroatia lipuu hetki hetkeltä lähemmäs Euroopan unionia, ja jäsenyyden saavuttaminen on luultavasti vain ajan kysymys.

Tilly Sainila