| Bosnia ulkopuolisen silmin |
|
Ensimmäiset vaikutelmat Sarajevosta saimme linja-auton ikkunasta. Näkymät olivat kertakaikkiaan upeat: kaupunki levittäytyi allemme laaksoon ja kiipeili rinteitä ylös sitä ympäröiville kukkuloille. Kaupunki näytti täysin erilaiselta kuin mikään sitä ennen näkemäni kaupunki, ja erilaisuudessaan hyvin kauniilta. Laaksossa sijaitsevan kaupungin kauneudella on tosin ollut hintansa. Jugoslavian hajoamisen seurauksena Bosniassa alkoi kyteä ajatus itsenäistymisestä. Hallitus järjesti kansanäänestyksen itsenäisyydestä, jota bosniakit ja kroaatit kannativat. Sen sijaan serbit vastustivat koko ajatusta ja halusivat erkaantua vasta itsenäistyneestä Bosniasta omaksi valtiokseen. Nämä tapahtumat syöksivät maan veriseen sisällissotaan, jolle eivät kansainväliset tahotkaan voineet mitään. Bosnian serbijoukot ja Jugoslavian kansallinen armeija alkoivat siirtyä Sarajevon kaupunkia ympäröiville kukkuloille mukanaan tankkeja ja kranaatinheittimiä. Sarajevo oli piirittettynä vuodesta 1992 alkaen. Bosnian serbijoukkojen ja Jugoslavian kansallisen armeijan oli kohtuullisen helppoa saartaa kaupunki kukkuloilta käsin ja sulkea kaikki tiet – näin ollen ruuan ja lääkkeiden toimitus pytyttiin estämään. Sähkö-, vesi- ja kaasulinjat katkaistiin. Kaupunki oli laaksossa kuin tarjottimella ja sitä ammuttiin päivittäin kukkuloilta käsin. Sen lisäksi kaupunkilaisia uhkasivat myös serbien tarkka-ampujat, joita oli majoittunut esimerkiksi Holiday Inn –hotelliin. Kyseinen hotelli on tänäkin päivänä majoituskäytössä ja sitä markkinoidaan ”kuuluisana ja tarunhohtoisena”. Minulle riitti harmaata taivasta vasten keltaisena piirtyvän hotellin näkeminen kauempaa – en välttämättä haluaisi viettää siellä yötäni. Saarretun kaupungin ruokavarannot alkoivat nopeasti huveta, samoin lämmitykseen käytettävä polttopuu. Puusilloista olikin pian jäljellä vain rautavaijerit ja sen jälkeen kun puistonpenkit ja ikkunanpuitteetkin oli poltettu, uskaliaimmat lähtivät henkensä kaupalla rinteille etsimään lisää poltettavaksi kelpaavaa. On mahdotonta edes kuvitella millaista elämä on ollut kylmässä ja lumisessa Sarajevossa piirityksen aikana. Vuoden 1993 puolella saatiin valmiiksi kaupungista ulos vievä huoltotunnelli, jonka kautta pystyttiin toimittamaan ruokaa ja tarvikkeita, ja jonka kautta useat ihmiset pääsivät pakenemaan. Piiritystilanne raukesi vasta kansainvälisten tahojen viimein puuttuessa asiaan, ja serbejä vaadittiin perääntymään. Nato tulitti serbien ammusvarastoja ja taistelujen jatkuessa serbit joutuivat vetäytymään. Piiritys julistettiin päättyneen vasta vuoden 1996 helmikuussa, vaikka sodan päättänyt Daytonin rauhansopimus olikin saatu aikaiseksi vuoden 1995 marraskuussa. Daytonin rauhansopimuksessa Bosnia jaettiin kahteen entiteettiin: Bosnia ja Hertsegovinan federaatioon (Federacija Bosne i Hercegovine), jota asuttavat bosniakit ja kroaatit, sekä Serbitasavaltaan (Republika Srpska). Sopimus takasi rauhan sillä hetkellä, mutta kovin kestävä ratkaisu se ei ole ollut. Monta vuotta kestäneestä piirityksestä huolimatta serbit eivät siis kuitenkaan koskaan onnistuneet saamaan Sarajevoa valtaansa. Sodan jäljet sodan jälkeen – vielä tänäkin päivänä: Sodan jäljet ja seuraukset ovat moninaiset ja näkyvät yhä kaikkialla. Paikan päällä muutaman päivän viettävän turistin silmiin osuu tietenkin ensimmäisenä kaupungin kärsimät fyysiset vahingot. Jalkakäytävällä kävellessään ei voi olla huomaamatta kranaatin jättämiä jälkiä – niitä on paikattu punaisella sementillä paikoissa, joissa kranaatti on tappanut ihmisen. Näitä täplärykelmiä kutsutaan Sarajevon ruusuiksi. Täpliä oli kuulemma maalattu aina uudelleen punaisiksi niiden haalistuessa, mutta nyt uudelleenmaalaamisesta on pikkuhiljaa luovuttu. Puistossa on siellä täällä valkeita hautakiviä – sodan uhreja oli nopeasti haudattava jonnekin. Pieni hautausmaa oli myös aivan hotellimme vieressä. Rakennukset puolestaan ovat luotien rei’ittämät. Talojen kunnostamista kyllä tapahtuu, mutta sodan jälkiä ei niin vain peitetä. Kunnostaminen tapahtuu asunto kerrallaan - joku saattaa ostaa asunnon, jossa kenties asui ennen sotaa ja kunnostaa sen muun rakennuksen jäädessä vielä asumiskelvottomaksi. Sota ei tietenkään rajoittunut vain Sarajevoon, vaan sitä käytiin ympäri maata. Teimme päiväretken myös Mostariin, jossa sodan tuhot hätkähdyttivät todella. Mostarissa jälleenrakennus oli erityisen silmiinpistävää: keskellä räjäytettyjen talojen raunioita saattoi olla täysin uusi, pirtsakan värinen rakennus. Vielä hämmentävämpää oli huomata, että ammuttujen talojen vääntyneillä parvekkeilla oli kukkaistutuksia ja ikkunoissa uudet sälekaihtimet – niissäkin taloissa todella asutaan!  Uusi talo Mostarissa. (kuva: Maria Murto) Sota pysyy ihmisten mielissä vielä pitkään. Eräs vanhempi nainen sanoi menettäneensä 14 ja 16 – vuotiaat poikansa sodassa. Toisen ruumis oli myöhemmin löydetty miltei ehjänä joukkohaudasta, mutta toisesta ei ollut tietoakaan. Koska pojat olivat lähes samanikäisiä, ei ole pystytty selvittämään kumpi pojista on kyseessä. Nainen sanoi ettei voi ikinä haudata poikaansa jos ei saa tietää kumpi hän on. Samanlaisessa epätietoisuudessa elävät monet muutkin - tuhansia Bosnian sodassa kadonneiksi raportoituja ihmisiä on edelleen kadoksissa. Suuria ongelmia ovat myös työttömyys, matalat eläkkeet, huono terveydenhuolto ja köyhyys, joka koettelee etenkin maaseudulla. Katukuvassa köyhyys näkyi kerjäävinä lapsina ja vanhuksina. Kaiken lisäksi ympäri maata maastossa on edelleen arviolta 200 000 maamiinaa, ja arvio saattaa hyvinkin olla alakanttiin. Miinojen hävittäminen maasta on vaikeaa, sillä niitä ei voi siirtää vaan ne on purettava paikallaan. Ihmisiä kuolee vuosittain miinoihin, ja sen lisäksi menetetään viljelysmaata. Raivaaminen on hidasta ja työtä riittääkin vuosiksi eteenpäin. On sanomattakin selvää, että sodan jäljet tulevat näkymään arkisessa katukuvassa vielä pitkään. Ihmisten mielissä sota varmasti säilyy vielä pitempään. Maria Murto Lähteitä:
|
