Serbian tulevaisuus hämärän peitossa

Ex-Jugoslavian maat olivat ennen 90-luvun sotia paljon lähempänä sitä taloudellista ja yhteiskunnallista tilaa mitä EU pitää jäseniltään toivottavana kuin vaikkapa Romania ja Bulgaria. Sotien vaikutus alueen taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen on ollut mittava ja monitahoinen. Kysymys ei ollut siitä että alueella olisi ollut pinnan alla kytenyt, laaja kiihkokansallismielinen ilmapiiri vaan kyseessä oli kyynisten ja häpeämättömästi valehtelevien politiikkojen luoma ketjureaktio.

Slobodan Milosevic nosti serbien historialliset ja kansalliset tragediat uudestaan esiin ja sitä kautta valmistivat serbit toistamaan historiaa. Mielestäni olennaisinta on ymmärtää että suurin osa ihmisistä ei koe sodassa toteutettuja sairaita tekoja oikeutetuksi vaan suurin osa serbeistä kokee että he joutuivat taistelemaan oman kansansa hävitystä vastaan. Mielestäni Serbian johdossa olleita politiikkoja voi syyttää aloitteellisuudesta joukkotuhoon mutta yhdenkään etnisen, kielellisen tai uskonnollisen ryhmän nostaminen muita enemmän syypääksi on mielestäni mahdotonta ja tarpeetonta.

Länsimaat reagoivat Balkanin konfliktiin aina liian myöhään ja monesti vailla ymmärrystä todellisesta tilanteesta ja sen vaatimasta strategiasta tai poliittisista ja sotilaallisista voimasuhteista. Tämä toiminta johti moniin inhimillisiin kärsimystarinoihin ja katastrofeihin ja on myöskin omiaan lietsomaan ulkomaailman vastaisuutta. Martti Ahtisaaren ollessa Kosovon neuvottelujen aikaan usein otsikossa viitattiin häneen monesti vain yksinkertaisesti "ulkomaailman edustajana", varsinkin huonompitasoisissa oikeistolehdissä. Tämä kertoo omaa kieltään todellisuudesta missä monet serbit elävät, uniikkina ja sankarillisena kansana taistelemasta eloonjäämisestään vihollisia ympäröivässä maailmassa. Tämä on myös se Serbian kuva mikä länsimaiden mediaa seuraavalle ensimmäisenä tulee mieleen.

On olemassa kuitenkin toinen Serbia. Serbit ovat ystävällisiä ja vieraanvaraisia, kauniita ja ylpeitä. Huolimatta mahdollisista ennakkoluuloista lännen politiikkaa kohtaan haluavat serbit jättää hyvän kuvan itsestään ja maastaan siellä vieraileville ja ovat keskimäärin iloisia ja innostuneita päästessään keskustelemaan vieraiden kanssa.

Vanhempi väestö pääsi vierastyöläisiksi ja ryhmämatkoille Jugoslavian aikoina mutta nuoremmat ovat eläneet läpi sodan ja sanktioiden aikakauden ja vasta vuoden vaihteessa serbeiltä poistettiin viisumipakko EU:hun. Siitä huolimatta taloudellinen tilanne ei anna kovin monelle serbinuorelle mahdollisuutta matkustaa ulkomaille. Serbiassa on suhteellisen vähän ulkomaalaisia ja luulisi tekevän maan tulevaisuudelle hyvää jos nuoret serbit pääsivät harjoittamaan kielitaitoaan ja pohdiskelemaan näkemyksiään maailmasta muiden maiden nuorten kanssa.
Jugoslavian hajoamisen jälkeen Serbiassa on ollut kaksi vallitsevaa poliittista linjaa: Slobodan Milosevicin viitoittama nationalistinen linja ja oranssin vallankumouksen viitoittama uusliberalistinen linja. Nämä linjat menevät päällekkäin siinä missä Slobodan Milosevic käytti Jugoslavian sosialistista liittotasavaltaa puolustavaa retoriikkaa tuhotessaan sen perintöä ja perinteitä niin kuin nykyinen "keskustavasemmistolainen" pääministeri Boris Tadic ei suostu neuvottelemaankaan itsenäisen Kosovon tunnustamisesta.

Oranssi vallankumous ei ole varsinaisesti onnistunut missään maassa missä se on toteutettu, ja esim. Ukrainassa viime vaalit olivat täydellinen takapakki oranssin vallankumouksen saavutuksille. Serbian perusongelmia oranssi vallankumous ei ratkaissut. On totta että kiihkonationalistinen ilmapiiri on vähenemään päin ja joitain sotarikollisia on saatu toimitetuksi Haagiin tuomiolle. Maa on sopinut IMF:n kanssa saavansa tukea kunhan yksityistää valtionyhtiönsä ja leikkaa palkkoja. EU-integraatio on ottanut lyhyitä askelia eteenpäin. Kuitenkin maa on edelleen järjestäytyneen rikollisuuden ja korruption piinaama eikä taistelu näitä ilmiöitä ole jatkunut kun näennäisenä Đinđićin kuoleman jälkeen.

Tällä hetkellä Serbiassa on nähtävissä kolme suuntaa: Sodan ja eristyksen katkeroittamat jotka taistelevat menetetyn Kosovon saamisesta takaisin, työväenluokka joka taistelee elinmahdollisuuksistaan imf:n tukiohjelman alla ja suhteellisen kosmopoliitti ja hyvin pärjäävä osa joka kaipaa "eurooppalaisempaa" ja modernimpaa Serbiaa. Ja kaiken tämän yllä on muutaman tuhannen ihmisen joukko oligarkeja, politiikkoja ja järjestäytyneen rikollisuuden edustajia jonka muodostaman elitistisen alamaailman tiukassa otteessa Serbia on.

Lännen epäjohdonmukaisuus ja pitkällinen neuvottomuus ovat osasyynä Serbian nykyiseen poliittiseen tilanteeseen, suureen epäluottamukseen ulkomaailmaa kohtaan ja sitä myöten taantumukselliseen kulttuuriin joka omalta osaltaan on esteenä maan liittymiselle osaksi EU:ta. Samaan aikaan on nähtävä että EU itse on historiansa pahimmassa kriisissä ja sen tulevaisuus on täysin hämärän peitossa. Siksi onkin huolestuttavaa että niin moni serbi laittaa EU-integraation kaiken muun edelle nähden sen olennaisimmaksi kysymykseksi joka sivuuttaa kaiken muun.

Serbian tapa toteuttaa EU-integraatiota on tähän mennessä ollut valtion yhtiöiden yksityistämiset ja palkanalennukset. Käytännössä yksityistäminen tarkoittaa sitä että osittain Milosevicin valtaan nostamat oligarkit saavat korruption ja nepotismin avulla junailtua itselleen täydellisiä kauppoja jättäen kokonaisia kaupunkeja vailla tulevaisuutta.

Valtionyhtiöitä ostavat oligarkit eivät välitä yhtiöiden kehittämiseen tai työntekijöistä huolehtimiseen liittyvistä sopimusehdoista vaan siirtävät kaiken kannattavan toiminnan toisiin omistamiinsa yrityksiin huonontaen näin työehtoja ja prosessin lopuksi ajavat entiset menestysyritykset konkurssiin jättäen tuhansia työläisiä tyhjän päälle joko selviytymään olemattomilla sosiaalituilla tai laittomiin töihin EU-alueelle.

Nämä "talouden kehittämistoimet” ovat kohdanneet paljon ruohonjuuritason vastarintaa ja työläiset ovat blokanneet työpaikkojaan, lakkoilleet ja osoittaneet mieltään huolimatta rappeutuneiden ammatillisten keskusjärjestöjen olemattomasta tuesta. On myös tapauksia missä työläisten toiminta on pelastanut konkurssi-uhan alla olevia tuotantoyksiköitä.

Poliitikot ovat perustelleet uudistuksia tarpeella viedä Serbian talous EU:n vaatimalle tasolle ja ulkomaalaisten investointien tarpeella. Voi vain kuvitella sitä katkeruuden ja vihan määrää jos näissä tavoitteissa ei onnistuta. Tällä hetkellä ulkomaalaisia investointeja on vähemmän kun alun perin arvioitu. Maailmalla raivoava velkakriisi tuskin helpottaa investointien tuloa jatkossa.

EU-jäsenyys jakaa ihmisiä jo valmiiksi, mutta Serbian työväenluokan viesti on ollut selkeä: Nykyinen tapa mennä kohti EU-jäsenyyttä on ainakin väärä. On vaikea sanoa kuinka kauan valtiovallan onnistuu tunkea nykyistä politiikkaa läpi välittämättä työväenluokan oikeuksista pätkääkään mutta jossain vaiheessa siihen tulee stoppi. Olennaisin kysymys lienee, aiheutuuko stoppi siitä kun Milosevicin kaltainen kiihkonationalistinen toimija tulee kertomaan työläisille heidän ongelmansa olevan "ulkomaailman salaliiton" tekosia vai kykeneekö Serbian työväenluokka muodostamaan toisenlaisen poliittisen voiman asioidensa ajamiseen?

Markus Heikkinen