| Teemaopinnot |
Kehityspsykologia, 3 opKM, lp. Jaana HiltunenKurssilla perehdytään lapsen ja nuoren sosiaali¬seen ja emotionaaliseen kehitykseen eri teoriasuuntausten valossa. Niinikään tutustutaan aikuisuuden ja vanhuuden kehitystehtäviä kuvaaviin elämänkulkuteorioihin. Luentojen ohella tehdään toiminnallisten menetelmien (mm. Askeleittain, Varsu) avulla harjoitustöitä esim. koulukypsyyden testaukseen tai päiväkodin teemapäivän rakentamiseen. Kurssin tarkoituksena on niinikään tukea sekä psykologian että kasvatustieteen avoimen yliopiston perusopintojen kirjallisten töiden suorittamista ja tentteihin valmistautumista. Luentosarjan taustamateriaalina toimivat tällöin teokset: Ihmisen psykologinen kehitys sekä Näkökulmia kehityspsykologiaan. toteutus: I jakso Itsetuntemuskurssi, 1 opKM, laill. psykologi Jaana HiltunenKurssin aikana kartoitetaan omia persoonallisuuden piirteitä erilaisten minäkuva- ja persoonallisuustestien avulla. Niinikään kurssilla tehdään omaa uravalintaa selkiinnyttäviä ammatinvalintatestejä. Opintokokonaisuuden aikana perehdytään myös omaan ryhmäpersoonaan ja tehdään ryhmärooleihin liittyviä harjoituksia. Kurssi toimii orientoivana valmennuskurssina niihin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen pääsykokeisiin, jotka sisältävät haastattelu- ja ryhmäkeskusteluosioita. Kurssi on tarkoitettu ainoastaan psykologian ja kasvatustieteen opintoja suorittaville. toteutus: III jakso Persoonallisuuden psykologia, 1 opKM, laillistettu psykologi Jaana HiltunenKurssilla perehdytään keskeisiin psykoanalyyttiisiin, kognitiivisiin sekä piirreteorioihin. Kurssin tarkoituksena on tukea psykologian perusopintojen persoonallisuuspsykologia –opintojakson suorittamista mutta sen voivat valita kurssiohjelmaan myös muut kuin psykologian opiskelijat. Niinikään kurssi antaa teoreettista näkökulmaa itsetuntemuskurssin persoonallisuustesteihin. toteutus: IV jakso Kognitiivinen psykologia, 1 opVTM Lotta TynkkynenKurssin tarkoituksena on perehdyttää opiskelija kognitiivisen psykologian peruskäsitteisiin sekä kognitioiden ja emootioiden välisiin yhteyksiin. Kurssilla tehdään toiminnallisia harjoituksia mm. värien näkemisestä, havaintoharhoista ja muistikapasiteetista. Kurssi toimii johdantokurssina avoimen yliopiston Eyschenk: Cognitive Psychology- A Student's Handbook kirjalle mutta sen voivat valita myös muut kuin psykologian opiskelijat. toteutus: II jakso Psykiatria, 3 opKM, laillistettu psykologi Jaana HiltunenOpintojakso jakaantuu kahteen osaan, joista voi valita suoritettavaksi halutessaan vain toisen. Aikuispsykiatriassa (2 op) tutustutaan erilaisiin neuroottisiin häiriötiloihin (fobiat, ahdistuneisuushäiriöt, paniikkihäiriö), persoonallisuushäiriöihin (mm. narsismi, asosiaalinen persoona, psykoosipiirteinen persoona), mielialahäiriöihin sekä psykooseihin (mm. psykoottinen mania, skitsofrenia). Luentojen yhteydessä käytetään runsaasti videoituja tapausesimerkkejä ja tutustutaan myös erilaisiin terapiasuuntauksiin. Lasten- ja nuortenpsykiatriassa (1 op) käydään läpi sekä zero to three – että DSM IV –luokitusten pohjalta lasten ja nuorten keskeiset psykiatriset diagnoosit sekä terapiamuodot. toteutus: II jakso Neuropsykologia, 1 opVTM Lotta TynkkynenNeuropsykologian osuudessa tutustutaan mm. aivojen toiminnalliseen rakenteeseen sekä eri aistien toimintaan Kolb&Wishaw: Human Neuropsychology -kirjan pohjalta. Kurssilla käydään läpi myös kliinisen neuropsykologian keskeisiä diagnooseja: afasioita, apraksioita sekä dementiaa. Kurssi tukee psykologian perusopintokokonaisuuden vastaavan opintojakson suorittamista mutta sen voi valita myös muut kuin psykologian opiskelijat. toteutus: II jakso Tutkimusmenetelmät, 2 opVTM Lotta TynkkynenKurssilla käydään läpi käyttäytymistieteellisen tutkimuksen keskeisiä periaatteita ja tutustutaan kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen tutkimuksen erilaisiin menetelmiin. Niinikään perehdytään validiteetin ja reliabiliteetin käsitteisiin. Kurssi on suunniteltu tukemaan sekä psykologian että kasvatustieteen avoimessa yliopistossa suoritettavan perusopintokokonaisuuden tutkimuskurssiosiota. Kurssi toimii myös orientoivana valmennuskurssina Helsingin , Turun ja Tampereen yliopistojen psykologian koulutusohjelmiin pyrkijöille. toteutus: III jakso Kasvatustieteen perusteet, 3 opKM Paula JägerhornI -jakson kurssi (2op) antaa vastauksen kysymykseen : mitä on kasvatustiede? tutustuttamalla kasvatustieteen eri osa-alueisiin ja niiden tutkimuskohteisiin. Luentojen ja ryhmäharjoitusten avulla tutustutaan kasvatuksen historiaan ja sen keskeisiin ulkomaisiin ja kotimaisiin teoreetikoihin. II –jakson kurssilla ( 1op) käydään läpi kasvatustieteen perusopintoja avoimessa yliopistossa suorittavien tutkintovaatimuksiin kuuluva Antikainen: Kasvatussosiologia -teos. Kurssi toimii myös orientoivana valmennuskurssina nk. VAKAVA –kokeeseen keväällä 2012 osallistuville. toteutus: I + II jakso Kasvatuspsykologia, 2 opVTM Lotta TynkkynenKurssilla tutustutaan kasvatuspsykologiaan kasvatustieteen yhtenä osa-alueena. Kurssin tavoitteena on avata opiskelijoille tieteenalan peruskäsitteitä ja tehdä niihin liittyviä toiminnallisia harjoituksia. Kurssia suositellaan erityisesti luokan- ja lastentarhanopettajakoulutuksiin pyrkijöille. toteutus: IV –jakso Erityispedagogiikka, 3 opKM, lp Jaana HiltunenHuK Stina Lindfors Erityispedagogiikan johdantokurssilla (2 op) tutustutaan erityiskasvatuksen käsitteen ohella myös keskeisiin erityiskasvatuksen kohderyhmiin. Opetuksessa painotetaan luki- ja kirjoitushäiriöiden lisäksi myös dysfasian, ADHD:n, aspergersyndrooman sekä autismin diagnostisiin kriteereihin perehtymistä. Erityispedagogiikka II –kurssin (1 op) painopisteenä on erityiskasvatuksen käytäntöjen esittely sekä HOJKS -laadintaprosessin läpikäynti. Keskeisenä sisältöalueena on myös tutustuminen atk-luokassa erityiskasvatuksen harjoitusohjelmiin. toteutus: I ja III jaksot Aikuiskasvatus, 1 opKM, lp. Jaana HiltunenKurssin sisältönä on perehdyttää opiskelija aikuis¬kasvatuksen ja -koulutuksen käsitteisiin sekä aikuis-kasvatukseen tieteenalana. Niinikään tarkastellaan elinikäisen oppimisen psykologisia perusteita ja muotoja keskeisissä elämänvaiheissa Lopuksi tutustutaan tapausesimerkeittäin yritysten käyttämiin henkilöstökoulutus- ja oppimis¬strategioihin ja harjoitellaan sekä koulutustarveanalyysien että osaamiskartoitusten tekoa. toteutus: III jakso Didaktiikka, 3 opKM, lp Jaana Hiltunenespoolaisten alakoulujen opettajat Kurssilla tutustutaan opetuksen suunnittelun didak¬tisiin periaatteisiin, opetustapahtuman ohjaamiseen, oppimisprosessin osatekijöihin sekä teorioihin oppilaista yksilöinä ja ryhmänä. Kurssiin sisältyy myös tutustumista luokanopettajan työhön sekä opetusharjoittelua alakoulun 4- ja 6 luokilla. Syyslukukaudella suoritetaan kurssista 2 op ja kevätlukukaudella 1 op. Jälkimmäinen osio toimii orientoivana valmennuskurssina luokanopettajan koulutusohjelmaan pyrkijöille. toteutus: II ja IV jaksot Lastensuojelu, 1 opKurssilla tutustutaan lastensuojelun lainsäädännöllisiin perusteisiin, huostaanottoprosessiin sekä lastensuojelun eri kohderyhmiin.Kurssilla käytettyjen tapausesimerkkien pohjalta tehdään myös ryhmätöitä. Kurssia suositellaan yliopistojen käyttäytymistieteellisiin koulutusohjelmiin pyrkijöiden ohella myös ammattikorkeakoulujen sosionomi-koulutukseen hakijoille.toteutus: vko 8 kl-2012 Tilastotiede, 4 opII-jakson tilastotieteen osuudessa (1op) tutustutaan tilastotieteen peruskäsitteisiin ja se toimii johdantokurssina III-ja IV jaksoilla toteutettavalle tilastotieteen kurssille ( 3op) sekä valmennusjaksolla toteutettavalle tilastotieteen valmennuskurssille.Tilastotiede III ja IV –jaksoilla käydään läpi psykologian pääsykoekirjoissa vaadittavat tilastolliset laskutoimitukset. toteutus:II, III ja IV -jaksot Sosiaalipsykologia, 2 op + 2opVTM Lotta Tynkkynen, VTL Inari Juntumaaks. kurssikuvaus yhteiskuntatieteellisen linjan opinnoista toteutus: I jakso ValmennuskurssitPsykologia, 3 opKM, laillistettu psykologi Jaana Hiltunentuntiopettajat Kurssin tavoitteena on käydä läpi Helsingin, Tampereen ja Turun yliopistojen psykologian koulutusohjelmien aineistopohjainen pääsykoemateriaali. Kurssi painottuu oppimista aktivoivien menetelmien sekä harjoituspääsykokeiden käyttöön. Valmennukseen osallistuville suositellaan osallistumista myös tutkimusmenetelmäkurssille. toteutus: valmennusjakso Psykologia, 3 opKM, laillistettu psykologi Jaana HiltunenKurssilla perehdytään Jyväskylän yliopiston psykologian koulutusohjelman pääsykoekirjaan. Opetusmenetelminä käytetään luentojen ohella harjoitustehtäviä sekä –pääsykokeita. Valmennukseen osallistuville suositellaan osallistumista myös haastattelu- ja ryhmäkeskusteluvalmennuksiin. toteutus: valmennusjakso Tilastotiede, 3 opKurssi pohjautuu psykologian koulutusohjelmien pääsykoevaatimusten sisältämien tilastotieteen kirjojen sisältämien laskuharjoitusten sekä tilastoteorian syventämiseen sekä vanhojen pääsykokeiden läpikäyntiin.Valmennukseen osallistuville suositellaan osallistumista tilastotieteen johdantokurssille. toteutus: valmennusjakso Yleinen kasvatustiede, 3 opKM, laillistettu psykologi Jaana HiltunenValmennuskurssi keskittyy Helsingin yliopiston yleisen kasvatustieteen pääsykoemateriaaliin tehtävien sekä harjoitusmonivalintakysymysten kautta. Valmennukseen osallistuville suositellaan osallistumista kasvatustieteen perusteisiin, kasvatussosiologiaan sekä tutkimusmenetelmiin keskittyville kursseille. toteutus: valmennusjakso Vakava (valtakunnallinen kasvatusalojen yhteisvalintakoe), 3 opKM, laillistettu psykologi Jaana HiltunenKurssilla tutustutaan vakava –aineistoon tehtävävihkojen ja harjoitusmonivalintakysymysten avulla. Keskeisenä työskentelymuotona ovat myös opetuskeskustelut aineiston eri teemoista. Valmennukseen osallistuville suositellaan osallistumista myös didaktiikan kursseille, opetusnäytevalmennukseen sekä haastattelu- ja ryhmäkeskusteluvalmennuksiin. toteutus: valmennusjakso Opetusnäytevalmennus, 1 opluokanopettajat, espoolaiset alakoulutKurssin tarkoituksena on tukea vakava –kokeisiin osallistuneiden 2 –vaiheen haastattelu- ja ryhmäkeskusteluosioita sekä tarjota näköaloja luokanopettajan työhön. Valmennukseen osallistuville suositellaan osallistumista myös didaktiikka I ja II kursseille. toteutus: valmennusjakso Haastattelu- ja ryhmäkeskusteluvalmennus, 1 opKM, lp. Jaana HiltunenKurssin tehtävänä on valmentaa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen haastattelu- ja ryhmäkeskusteluosioita sisältäviin koulutusohjelmiin. Yliopistoissa pääpaino on Jyväskylän sekä Turun yliopistojen psykologian koulutusohjelmiin valmennuksessa sekä vakava –kokeen luokan-ja lastentarhanopettajien koulutuksissa. Valmennukseen osallistuville suositellaan osallistumista myös esiintymistaidon kurssille. toteutus: valmennusjakso Sosiaalipsykologian valmennus, 3 opKatso kurssikuvaus yhteiskuntatieteellisen linjan teemaopinnoista. |



