fbpx

Opiskelijat kertovat -Ilona Rantala

Välivuosi vie eteenpäin

Välivuosi vie eteenpäin, kirjoittaa Ilona Rantala, joka pettyi pääsykokeessa ja vannoi ettei välivuonna opiskele. Vanhempiensa kannustamana hän haki kuitenkin Työväen Akatemiaan eikä enää pettynyt.

“Ah ihanaa! Lukion jälkeen lähden heti opiskelemaan yliopistoon ja onnistun pääsykokeissa heti!”, näin minäkin ajattelin. Valmistuin hyvästä lukiosta ja vahva suunnitelmani ja näkemykseni oli, että lukiosta mennään suoraa opiskelemaan, jos tietää, mitä haluaa. No näin ei kuitenkaan käynyt. Hain yliopistoon ja olin todella vähällä päästä opiskelemaan. Aina ei kuitenkaan käy niin kuin toivoisi ja välivuosi häämötti edessäni.

Alkuun minua itketti, suututti ja turhautti. Olin vihainen, koska paiskin töitä pääsykokeen eteen, mutta se ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Päätin kuitenkin, että tämä vuosi tehdään töitä ja en koske koulukirjoihin koko vuonna. Opiskelen sitten, kun pääsen yliopistoon. Minua pelotti ajatus sosiaalisesta kuilusta; jos opiskelen avoimen kursseja ja pääsisin seuraavana vuonna yliopistoon, jäisin kahden vuosikurssin väliin.

Ilona_Rantala_politiikan_tu

Onneksi hain ja minut valittiin

Syy valintaani hakea Työväen Akatemiaan oli kenties poikkeava. Vanhempani sanoivat etten saa lannistua ja heidän ehdotuksestaan lähdimme yhdessä tekemään kesäretkeä Kauniaisiin, jotta näkisin koulun, jota he minulle suosittelivat. Ihastuin koulun kampukseen välittömästi. Akatemia on unelmaympäristö oppia: upea puutarha, kaunis huvimaja ja kirjastoa koristava mahtipontinen Kolmen sepän patsas! Vanhempieni kannustus ja kaunis kampus saivat lopulta minut hakemaan Työväen Akatemiaan opiskelemaan politiikan tutkimusta. “Päätökseni” opiskelemattomuudesta jäi taakse. Onneksi hain ja minut valittiin opiskelijaksi. Välivuosi vie eteenpäin, vaikka en aluksi sillä mielellä ollutkaan.

Vuoden aikana unelma-ala varmistui

Pelko sosiaalisesta putoamisesta tuntuu nyt absurdilta, koska Työväen Akatemiassa moni (voisin sanoa että suurin osa,) hakee yliopistoon, joten en ole yksin “ongelmani” kanssa. Ilmapiiri ja ihmiset ovat tehneet välivuodesta merkityksellisen unohtamatta tietystikään mielenkiintoisia kursseja, joista olen oppinut paljon tulevaisuutta ajatellen. Tärkeintä, mitä olen välivuoden aikana Akatemiassa tajunnut, on, että tämä on unelma-alani. Välivuosi vie eteenpäin. Vuosi on ollut pehmeä lasku “aikuisten maailmaan”. Vastuu, uudet oppimismetodit ja opiskelumuodot ovat läsnä arjessa. Täällä opiskellaan yliopiston kursseja, mutta luokkamuotoisesti, eli melko pienissä ryhmissä yhdessä.

Välivuosi sanana on mielestäni typerä. Tämä niin sanottu välivuosi on kasvattanut minua. Olen päässyt opiskelemaan mitä mielenkiintoisimpia asioita, tapaamaan merkittäviä vaikuttajia opintomatkalla ja opintokäynneillä sekä olen tutustunut uusiin ihmisiin. Työväen Akatemiassa opiskelu on opiskelua yliopistossa, vaikka ei olisikaan vielä yliopistossa! Vuoden aikana pääsee haastamaan itseään ja samalla opiskelemaan juuri sitä, mikä tuntuu hyvältä!

Ilona Rantala, politiikan tutkimus

Linkki Ilona Rantalan videohaastatteluun.

Scroll Up
×