image-1229

Opintomatkat

Opintomatka ulkomaille

Opintomatkat ja erilaiset vierailut ovat olennainen osa Akatemian opintovuotta. Panostamme kansainvälisyyteen ja erilaisten kulttuurien tuntemukseen. Myös työ- ja opiskelumahdollisuudet löytyvät tänä päivänä usein kansainvälisistä ympäristöistä.

Koronan johdosta mukautamme opintomatka- ja vierailukäytäntöjämme viranomaisohjeisiin sopiviksi.

Järjestämme vuosittain useita opintomatkoja eri puolille maailmaa. Matkat ovat kiinteä, mutta vapaaehtoinen osa opintoja. Opintomatkoihin sisältyy usein edeltäviä luentoja ja seminaareja, joista osa on pakollisia opintomatkoille osallistumiselle. Pääsääntöisesti voi osallistua enintään kahdelle opintomatkalle vuoden aikana.

Luonnollisesti koronaepidemiasta johtuen matkat toteutetaan, jos tilanne sen sallii viranomaisohjeiden puitteissa.

Viime vuosina opiskelijamme ovat mm. tutustuneet opiskelumahdollisuuksiin Skotlannin yliopistoissa, vierailleet Euroopan Parlamentissa, Komissiossa ja Neuvostossa sekä NATO:n päämajassa Brysselissä ja tutustuneet Kiinan nykykulttuuriin ja historiaan mm. Pekingissä, Xi’anissa, Chongqingissa ja Shanghaissa. Olemme tehneet opintomatkoja myös Roomaan, Napoliin, Pietariin, Oxfordiin ja Berliiniin.

Matkat tehdään yleensä lentäen. Tutkimme paraikaa, miten parhaiten voisimme korvata lentämisestä aiheutuvat päästöt.

”Yksi vuosi voi muuttaa elämän ja uran suunnan”

On aivan eri asia opiskella hyvässä ryhmässä hyvän opettajan johdolla kuin yksin verkossa. Lisäksi saat ystäviä ja elät täyttä opiskelijan elämää!

Täytä hakulomake