Tunnusta työelämäosaamisesi

Euroopan unionin sosiaalirahasto plussan (ESR+) osarahoittama. Rahoittavana viranomaisena toimii Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.

Esittely

 

Työväen Akatemia on mukana ESR+-rahoitteisessa ryhmähankkeessa Tunnusta työelämäosaamisesi, jossa pilotoidaan aikuisten työelämän perustaitojen osaamismerkkejä eri puolilla Suomea.

Mitä teemme ja milloin? 

Opetushallitus julkaisi vuonna 2024 uudenlaiset KAPOS-osaamismerkit, joiden avulla vapaan sivistystyön oppilaitokset voivat tunnistaa ja tunnustaa aikuisten työelämän perustaitoja.

Hankkeen aikana rakennamme ja kokeilemme työelämän perustaitoja vahvistavia koulutuksia. Kehitämme sujuvaa prosessia KAPOS-merkkien hallinnointia varten. Valmistelemme järjestöjen kouluttajia varten tiedotus- ja tukimateriaalia merkkien käytön avuksi.

Hankkeen päätoteuttajana toimii Työväen Sivistysliitto TSL. Siviksen lisäksi muita kumppaneita ovat Kansanvalistusseura, Teollisuusliitto (Murikka-opisto), Työväen Akatemia, ja Työväen Urheiluliitto TUL. Kumppanit toteuttavat hankkeen aikana koulutuksia omille kohderyhmilleen tai tukevan niiden toteutusta. Lisäksi kumppanit jakavat omaa osaamistaan ja keräävät kokemuksia kaikkien hyödynnettäväksi. Hankkeen tavoitteena on luoda valtakunnallisesti toimivia ja yhdenmukaisia käytäntöjä osaamismerkkien myöntämiseen sekä vahvistaa erityisesti koulutuksessa aliedustettujen aikuisten perustaitoja, itsetuntoa ja osallisuutta.

Hanke käynnistyi 1.4.2025 ja päättyy 31.3.2027.

Työväen Akatemian rooli hankkeessa

Työväen Akatemia vastaa hankkeessa maahanmuuttajakohderyhmälle suunnattujen osaamismerkkikoulutusten kehittämisestä ja toteutuksesta. Kohderyhmänä ovat erityisesti kotoutumisajan ylittäneet maahanmuuttajat, jotka ovat heikossa työmarkkina-asemassa ja joiden perustaidot – erityisesti suomen kielessä – eivät vielä vastaa koulutuksen tai työelämän vaatimuksia.

Hankkeessa pilotoimme S2-tukeen pohjautuvia koulutuksia, jotka on suunniteltu erityisesti A1.3-kielitaitotasolla oleville oppijoille. Perinteinen kotoutumiskoulutus ei ole kaikille tuottanut toivottua tulosta, ja juuri näille opiskelijoille kehitämme matalan kynnyksen oppimismahdollisuuksia. Koulutuksissa keskitytään käytännön perustaitoihin ja osaamisen tunnistamiseen osaamismerkkien avulla. Merkit auttavat opiskelijoita tunnistamaan ja arvostamaan omaa osaamistaan.  Työväen Akatemia kehittää hankkeessa myös prosesseja osaamismerkkien myöntämiseen ja osallistuu pedagogisten tukimateriaalien laadintaan. Lisäksi keräämme kokemuksia ja hyviä käytäntöjä, joiden avulla osaamismerkkien käyttöä voidaan laajentaa osaksi jatkuvaa oppimista.

Hanke on Euroopan unionin sosiaalirahasto plussan (ESR+) osarahoittama. Rahoittavana viranomaisena toimii Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.

Projektin kesto: 01.08.2024 – 31.03.2027