Opintomaksut

Opintomaksut

Opintomaksu lukuvuonna 2018-19 on 2490 € / lukuvuosi. Se maksetaan neljässä erässä tai yhdessä erässä. Ensimmäinen erä maksetaan ennen opintojen alkamista. Jos opintomaksun maksaa yhdessä erässä, saa 100 euroa alennusta eli opintomaksu on tällöin 2390 euroa.

Opintomaksuun sisältyy jopa 50 opintopisteen verran yliopisto-opintoja sekä rajoittamattomasti yliopisto-opintoja tukevaa Akatemian omaa opetusta. Opintojen alussa teet henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS) yhdessä ohjaavan opettajasi kanssa. Lisäksi hintaan sisältyy vakuutus, atk-, media- ja monistemateriaali sekä tietokoneen @- tai A-ajokortti (TIEKE).

Opiskelu Työväen Akatemiassa on päätoimista, joten se oikeuttaa Kelan opintotukeen. Kansanopistot kuuluvat toisen asteen opintotuen piiriin. Toisen asteen opintotuki ei vähennä tulevia korkeakouluopintojasi varten myönnettäviä opintotukikuukausia.

Koko lukuvuoden mittainen opiskelu oikeuttaa myös julkisen liikenteen opiskelija-alennuksiin. Lisäksi opiskelijat ovat oikeutettuja yleiseen asumistukeen. Oppilaitoksen asuntolassa asuvat saavat opintotuen asumislisää. Lisätietoja opinto- ja asumistuesta voit katsoa Kansaeläkelaitoksen (KELAn) sivuilta.

Toisen lukuvuoden opintomaksu on hieman yli puolet (60 %) ensimmäisen vuoden opintomaksusta.

Lukuvuosi alkaa 27.8.-29.8.2018 ja päättyy 18.5.2019. Syyslukukaudella on 17 opiskeluviikkoa ja kevätlukukaudella 20 opiskeluviikkoa.

Scroll Up